Painotus

Kokonaislaskennassa koko maan tulokset saadaan laskemalla kannattavuuskirjanpitotilojen lukuja yhteen. Koska kirjanpitotiloja on noin 1000 kappaletta ja koko maassa yrityksiä noin 60000 kappaletta, kunkin kirjanpitotilan luvut otetaan mukaan kokonaissummaan monta kertaa kyseiselle tilalle määritetyn painokertoimen mukaisesti.

Kirjanpitotilojen painokertoimet ovat keskenään varsin erisuuruisia. Tämä johtuu siitä, että tuotantosuunnaltaan ja kokoluokaltaan tietyntyyppisiä tiloja on kirjanpitotilojen joukossa kaikkiin Suomen tiloihin verrattuna suhteellisesti enemmän kuin toisentyyppisiä tiloja. Paremmin edustettujen tilatyyppien kirjanpitotilat saavat siksi lähtökohtaisesti pienemmän painokertoimen kuin muut kirjanpitotilat. Lisäksi painokertoimet vaihtelevat vuosien välillä jonkin verran kirjanpitotiloissa ja Suomen maataloudessa tapahtuvien muutosten vuoksi.

Kokonaislaskennassa yksi kirjanpitotila edustaa aina vähintään yhtä, mutta tyypillisesti melko suurta määrää kaikista Suomen tiloista. Painokertoimet pyritään asettamaan siten, että niiden avulla laskettu maatalouden kokonaiskuva vastaisi mahdollisimman hyvin todellisuutta.

Painokertoimien laskentamenetelmä on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kullekin tilalle lasketaan alustavat painokertoimet EU:n FADN-järjestelmän ja kannattavuuskirjanpidon perustarkastelujen mukaisella järjestelmällä, jossa kunkin kirjanpitotilan painokerroin kunakin vuonna riippuu siitä, kuinka suurta tilamäärää tila edustaa omassa tuotantosuunnassaan ja tilakokoluokassaan omalla tukialueellaan. Tuotantosuunta- ja tilakokoluokittelu perustuu koko tarkastelujaksolla EU:n vuonna 2010 käyttöönottamiin standardituotoksiin.

Näin saatuja alustavia painokertoimia tarkennetaan laskennan toisessa vaiheessa rajoitetulla epälineaarisella optimoinnilla siten, että tilamäärä ja viljelyalat painokertoimilla kerrottuna ja summattuna vastaavat koko maan tasolla todellista kokonaistilamäärää ja -viljelyalaa. Lisäksi painokertoimet sovitetaan siten, että niiden avulla lasketut koko maan tilakokoluokittaiset ja tuotantosuunnittaiset tilamäärät sekä tukialueittaiset viljelyalat vastaavat todellisia tilamääriä ja viljelyaloja.

Kaikissa edellä mainituissa rajoitteissa sallitaan painokertoimilla lasketuille tilamäärille ja viljelyaloille korkeintaan yhden prosentin ero todellisiin arvoihin verrattuna. Näiden rajoitteiden avulla saadaan painotuksen tulokset vastaamaan entistä paremmin Suomen todellisia tilakoko-, tuotantosuunta- ja viljelyalajakaumia.

Rajoitteet huomioiden painokertoimien muutokset alustaviin painoihin verrattuna pyritään pitämään mahdollisimman pieninä, jottei yksittäisten kirjanpitotilojen vaikutus lopputulokseen kasvaisi liian suureksi, muttei toisaalta jäisi alustaviin painoihin verrattuna suhteettoman pieneksikään. Käytännössä epälineaarisessa optimoinnissa minimoitavana funktiona on lopullisten ja alkuperäisten painokertoimien erotuksen neliösumma. Optimointimenetelmänä käytetään toistettua kvadraattista optimointia.

Painotuksen avulla laskettaviin tuloksiin liittyy tietysti jonkin verran epätarkkuutta, koska painotuksen kohteena oleva kirjanpitotilojen joukko ei pysty täydellisesti kaikissa suhteissa kuvaamaan koko Suomen maatalousyritysten moninaista joukkoa. Painotusjärjestelmässä tärkeimmät maataloustoiminnan laajuutta kuvaavat mittarit on edellä kuvattujen rajoitteiden avulla saatu kuitenkin vastaamaan erittäin tarkasti todellisuutta. Painotusjärjestelmään perustuvalla maatalouden kokonaislaskennalla saadaan tämän vuoksi koko sektorista hyvin ehyt ja monipuolinen kokonaiskuva.

Yritysten luokittelu

Yritykset luokitellaan kannattavuuskirjanpidossa EU:n maatilatypologian mukaisesti.

Lisätietoa luokittelusta täältä